maanantai 15. kesäkuuta 2015

Maalaisen matkassa: Helsinkiä ja Tallinnaa Osa2: Tallinna

Tallinnan päiväretki on onnistuneesti takana päin. Tässä kakkososassa selostan tapahtumien kulkua ja yleisiä fiiliksiä Tallinnan osalta. Torstaina aamulla suuntasimme ensin lähijunalla Helsingin keskustaan, sitten ratikalla (kyllä, sanon ratikka, enkä spora) Länsi-satamaan ja sieltä Tallinkilla kohti Tallinnaa. Mitään tarkkaa suunnitelmaa meillä ei matkaa varten ollut. Olimme vain määritelleet raamit ja paikat, missä haluamme käydä sekä ruuat, mitä haluamme syödä. Päivä alkoi tietenkin perinteisellä laivan katkarapuleivällä.



Tunnelma laivalla oli leppoisa, vaikka se olikin lähes täynnä. Tuuli oli kova, joten kannella otettuja selfieitä ei valitettavasti voi julkaista missään mediassa.

Ensimmäisenä suuntasimme Tallinnassa Rotermannin aukiolle, josta olimme korvamerkinneet muutamia kauppoja, joissa ehdottomasti pitää käydä: Pull & Bear, Bershka, Springfield, Stradivarius ja Kalevin tehtaanmyymälä. 

Lattialaatoista tehty "matto" lattiassa on kiva yksityiskohta vaateputiikin lattiassa

Rotermannin alue on itsessään jo kaunis. Vanhoihin tiilirakennuksiin on saneerattu moderneja putiikkeja ja ravintoloita. Vanha ja uusi on osattu kauniisti sulauttaa toisiinsa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mikäli haluaa shoppailla edullisesti vaatteita liikeketjuista, joita Suomessa ei vielä ole.  

Kuva lainattu Pinterestistä

Kalevin tehtaanmyymälä on kaunis lukuisine suklaapaketteineen ja tiiliseinineen. Tällä kertaa myymälään oli juuri saapunut kuorma, jota purettiin, joten valitettavasti kuvaukset jäivät tähän yhteen. Ihana suklaapuoti! Päätimme ostaa muutaman käsintehdyn konvehdin ja nauttia ne viinilasillisten kera yhdellä Rotermannin aukion terasseista.




Seuraavaksi suuntasimme Kaubamajaan, joka on Viru-keskuksella suuri korkeatasoinen Shop in shop -tavaratalo. Olin jälleen kerran hämilläni sen koosta, joten ostokset jäivät vähiin. Etsimääni laukkua en löytänyt. Tämän jälkeen alkoikin seikkailu Telliskiven alueelle, josta kirjoitan kokonaan oman jutun myöhemmin. :)

Telliskiven jälkeen ajattelimme vielä pistäytyä fiilistelemään vanhaan kaupunkiin, mutta koska kello oli laukannut jo niin lujaa eteenpäin, skippasimme vanhan kaupungin turistiryysiksen ja pyörimme hetken vielä Rotermannin alueella ostoksia tehden. Siitä suuntasimme kävellen kohti laivaa.

Laivamatka sujui hyvin istuskellen ja ostoksia tehden. Olin yllättynyt, että kosmetiikka oli laivalla huomattavasti edullisempaa kuin maissa. Ennakkovertailuni perusteella tein siis ko. hankinnat laivalta.

Laiva saapumassa Helsinkiin

Helsinkiin saavuimme hieman myöhässä aikataulusta. Meidän piti vielä illalla lähteä Helsingin yöhön, mutta biletys vaihtuikin kämpillä lepäämiseen ja mäkkisafkaan, koska olimme uuvuttaneet itsemme koko päivän kävelyllä. 



Kokonaisuudessaan matkustamiseni Tallinnaan maksoi tarjousmatkojen vuoksi yhteensä n. 40 euroa (sis. bussit Treella, junamatkat, laivamatkat, lähiliikenne Hesassa ja ratikat Tallinnassa). Ensi reissulle valitsen kuitenkin mukavuussyistä omalla autolla matkustamisen. Seuraava reissu onkin jo alustavasti sovittu!

-Mari- 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Maalaisen matkassa: Helsinkiä ja Tallinnaa Osa1

Eilen alkoi minikokoinen miniloma Helsingissä ja Tallinnassa. Mutta koska yrittäjänä ja luovana ihmisenä kuljen silmät auki joka paikassa koko ajan, päätin jakaa matkani varrelta hienoja asioita teidän kanssa.

Lähdemme siis ystäväni Susan kanssa poikkeamaan Tallinnassa fiilistelypäivämatkalla tänään. Matka alkoi kuitenkin jo eilen ensin jännittävällä bussimatkalla Sisustuskonttorilta Tampereen Pyynikiltä Tampereen rautatieasemalle. Sitten seurasi jännittävä junamatka Helsinkiin, jonka kruunasi pelko: "osaanko jäädä oikealla asemalla pois" ja kaiken päälle vielä jännittävä matka lähijunalla Helsingin päässä. Näistä syistä päätinkin nimetä juttusarjan "Maalaisen matkassa", koska joukkoliikenteen käyttäminen on minulle todella tuntematonta ja joka kerta pelkään nolaavani itseni nousemalla väärään kulkuneuvoon tai kompuroimalla ruuhkassa. Ja useimmiten näin käykin... Onneksi aikataulut, reitit ja käyttäytymisohjeet on tarkkaan luettu ja otettu ylös, niin voin ainakin hetkellisesti esittää coolia kaupunkilaista heilauttaessani kättä bussin pysäyttämisen merkiksi. Nimim. ekaa kertaa elämässään yksin kaupungin bussissa ja vielä matkalaukun kanssa. 


Eväät junassa


Noh, enivei... Matkamme tarkoitus on nauttia kesästä, ruuasta, viinistä ja shoppailusta. Eilen ensimmäisenä iltana Helsingissä päätimme suunnata ulos syömään. Koska bloggaukseni tarkoituksena ei ole mustamaalata ketään tai mitään (vain antaa rakentavaa palautetta joskus), jätän ravintolan mainitsematta. Ravintolan sisustus oli vähintäänkin sanottuna kulahtanut ja upgreidausta tarvittaisiin surkeasti. Tunnelma ravintolassa oli rento ja palvelu hyvää ja ystävällistä. Valitettavasti ne eivät kuitenkaan riittäneet sillä valitsemani burgeriannos ei vastannut alkuunkaan odotuksiani. 


Välittömästi minulle iski hirveä annoskateus kaverin Fajitas-annokseen... Voitte itse päätellä kumman annos oli onnistuneempi...
 

Ja koska puhelimestani loppui akku juuri kriittisimmällä hetkellä blogikuvauksiani, tähän loppuu eilisillan kuvat. Kävimme vielä fiilistelemässä ilta-aurinkoa (viltteihin kääriytyneenä) Lasipalatsin Laiturilla, joka oli perus terassisettiä, ei mitään ihmeellistä, mutta auringon paisteessa. Ah, tätä Suomen kesää!! 

Lisää seikkailuja seuraavassa osassa. Nyt valmistautumaan laivamatkaa varten. 

-Mari-